Method Man piti pokaalinsa
(Nosturi, Helsinki 28.3. 2007)
Teksti: Chyde
Kuvat: Juho Toiskallio
Kuulun siihen ryhmään, jolle Method Man on aina ollut Wu Tang –Clan –tähdistön kirkkain osa. Viime aikoina albumimitassa vain keskinkertaisuuksiin yltäneen tekijän keikkaa odotti kuitenkin epäilyksen kylmä varjo sydämessä. Tiedot yrttitarhojen toimitusvaikeuksista, ja setin aloituksen venyminen yli tunnilla ilmoitetusta lisäsivät huolta siitä, että supersankarin sädekehä olisi vuosien varrella päässyt kastumaan. H-hetken lopulta koitettua hälvenivät huonot tunnelmat kuin futismaajoukkueen voittomahdollisuudet Bakussa.
Method Man osoitti ensinnäkin olevansa ykkösluokan ammattilainen, mitä tulee moninaisten yleisöjen viihdyttämiseen. Sen lisäksi hän todisti joko edelleen nauttivansa lavalla olosta suuresti, tai sitten olevansa paljon leffauraltaan tähän mennessä saatuja näyttöjä kovempi näyttelijä. Itse uskon hyvin, hyvin vahvasti ensimmäiseen näistä teorioista, sillä harvoin on tullut nähtyä tämän kaliiberin legendoilta keskiviikkoisen kaltaisia suorituksia.
Ensimmäinen yleisön joukkoon tehty daivaus nähtiin jo muutaman biisin jälkeen, kun päämiehemme oli ensin ojentanut runsasmittaisen Wu –ketjunsa parempaan turvaan lavan taakse. Paksusta karvakaulustakistaan, supersärmästä lippalakistaan, ja isommasta kaulaa kiertäneestä bandanasta vapauduttuaan Johnny Blaze ehti mittavan esityksen aikana kiertämään pitkin Nosturia useaan otteeseen, tehtyään kansaan luottaen mm. täyden voltin yleisön käsille, ja käveltyään näitä pitkin kymmeniä metrejä jeesus-vetten-päällä –tyyliin. Herra ilmaantui esittämään versen myös salin perällä normipaikallaan olleen miksauspöydän kaiteella seisten. Äänimies sai propsinsa kädenpuristuksen kera. Isoja kierroksia tiloissa tehdessään Method Man ei kertaakaan jättänyt mikrofonityöskentelyä täysin lavalla meininkiä tukeneen Streetlifen huoleksi, vaan räppäsi juttunsa milloin mistäkin lähes katkottomasti.
Viime albumin biiseistä kuultiin mm. ”Fall Out” ja ”Say”, jonka Lauryn Hill –osuudet Meth laulatti yleisöllään fuck –tyyleillä, viittaamatta kuitenkaan feattitähteen, vaan itse biisin anti-industry –henkeen. Wu –klassikot kuultiin muiden ryhmän edustajien keikoilta tuttuun tyyliin, mutta esim. ODB –omistukset Ticalian Stallion hoiti huomattavasti tyylikkäämmin kuin vaikkapa Ghostface tai RZA omilla keikoillaan. Läsnä setissä olivat myös kylmiä väreitä valtavan metelin keskellä pintaan nostaneet ”Wu Tang – Clan Ain’t Nuttin’ Ta Fuck With”, ”C.R.E.A.M”, ja Method Manin soolouran klassikot kuten ”Bring The Pain”, Redman –duetto ”How High”, ”You’re All That I Need”. Allekirjoittaneen suureksi riemuksi myös päämestarin itse vanhaksi suosikikseen nimeämä ”What The Blood Clot” kuultiin.
Method Man temppuili, ilveili, sikaili ja piti älämölöä. Kun nämä yhdistyivät yleisön täydelliseen haltuunottoon lipunostajat koknkreettisesti huomioimalla, ja lähes virheettömiin esityksiin itse biisien osalta, voidaan helposti todeta tämän olleen onnistuneimpia hiphop –esityksiä, joita olen koskaan nähnyt.
