Info
Mestarisoundi on YleX –kanavalla kuultava hiphopin erikoisohjelma. Sen ensimmäinen lähetys kuultiin 3. tammikuuta vuonna 2005, josta eteenpäin ohjelma on kuultu joka maanantai-ilta.
Alkuperäinen lähetysaika aikaistui tunnilla vuoden 2010 alusta, nykyinen showtime on siis klo 20-22. Mestarisoundi on kuultavissa myös Ylen Areenassa koko ensiesitystä seuraavan viikon ajan.
Ohjelman toimittaja Chyde on toiminut hiphopin eri osa-alueilla vuodesta 1985. Taustaan kuuluvat mm. Ritarikunta –yhtyeen kanssa kymmenen vuoden aikana tehdyt viisi albumia, artikkelit ja levy-arviot usealle kotimaiselle medialle, sekä toista tuhatta deejiikeikkaa, 2000-luvun puolella djsucks! –aliaksen suojissa.
Mestarisoundi on koko olemassaolonsa ajan toiminut myös klubi-iltojen sarjana, esitellen pääosin Turussa järjestetyissä tapahtumissa sekä kotimaisen kentän laadukkaimpia nimiä, että myös ulkomaisia vieraita. Mestarisoundi on vahvasti mukana myös vuodesta 2008 alkaen järjestetyn Turku Soundcheck –festivaalisarjan tuotannossa.
E-mail
chyde(at)mestarisoundi.com
Posti | Mail
Mestarisoundi
PL 400, SF-20101 Turku
Finland, Europe
Linkkejä
Mestarisoundi Facebook
Chydeone Twitter
Mestarisoundi Spotify lista
YleX Mestarisoundi ohjelmasivu
Yle Areena Mestarisoundi
Ritarikunta
Turku Soundcheck festival
Mestarisoundi | Mestarisoundi.com
Graafinen suunnittelu ja web-toteutus
Juho Tiitus Hemminki




