Fuck You Ice Cube!
..siinä illan huudetuin lause Tukholman Kägelbananilla maanantaina 21.heinäkuuta 2008. Mestarisoundi-entourage kävi länsinaapurissa aiheuttamassa pahennusta ja pärähti keikasta.
Otsikossa mainitun huudatuksen potki käyntiin Willie Calhoun aka WC aka Dub-Cee, joka paikalla olleiden onneksi tosiaan kuului Cuben keikkakokoonpanoon, kuten huhut olivat jo keväällä kertoneet.
Toinenkin Maad Circle -nimi nähtiin lavalla, dekkien takana nimittäin Gangsta Rap Made me Do It -paidassaan virkaansa hoiti DJ Crazy Toons. Kolmen hengen kokoonpano otti Kägelbananin intiimin tilan helposti haltuun, ja setissä kuultiin muutamien Raw Footage -albumimaistiaisten lisäksi klassikoita (ja otteita sellaisista) kuten It Was A Good Day ja Straight Outta Compton, ja Westside Connection -anthem Bow Down. Yhteislauluhetkien lisäksi suoritettiin initiaatiorituaali maailmanlaajuiseen länsirannikko-yhteyteen, huolimatta siitä, että Tukholma maantieteellisesti edustaa kaikkea muuta kuin länsipuolta...
Puuttumaan täyslaidallisesta jäi oikeastaan vain WC:n isompi osuus itse setin sisällöstä. Hypemanina mies tietysti liikenteessä olikin, mutta yhden soolon lisäksi olisi ollut mukava kuulla vaikkapa Ain't A Damn Thing Changed. Kägelbanaa voi keikkapaikkana suositella huolella; Cube -keikalle liput n.40e, ikäraja Ruotsissa poikkeuksellinen 18, sisällä 600 ihmistä (loppuunmyyty),näkyvyys ja kuuluvuus loistavat, ilmaa (ja virvokkeita) riitti ja oli saatavilla...
Mikäli muuten mestan tsekkaus kiinnostaa, kannattanee olla nopea, + liittyä aihetta tukevaan ryhmään--> http://www.facebook.com/group.php?gid=33434195329
Mestarisoundin galleriassa
Mestarisoundi @ Klubi, Turku (12.3.2008)
Styles By The Laituri @ DBTL, Turku (27.7.2007)
Rap SM w/ Black Milk, Guilty Simpson, Sean P etc. @ Nosturi, Helsinki (3.11.2007)
Linkit
Mestarisoundi
Mestarisoundi @ Facebook
Chyde @ Myspace
Mestarisoundi.com
juhotoiskallio.com
YleX
Mestarisoundi -ohjelmasivu
Kuuntele uusin Mestarisoundi (areena.yle.fi)
Muut
TKU10 | Basso | Lifesaver | Funkiest
Fi-Reggae | Pikku-Torre
Turun Klubi
Davey D| Allhiphop
Okayplayer | Spitkicker
Flow Magazine | djanonymous.fi |
Syvällä Pelissä
Playlist
21072008Ice Cube feat. Chuck D: Jackin' For Beats
Three 6 Mafia feat. Project Pat: Get Ya Rob
Yo Majesty: Break Bread
RZA as Bobby Digital: You Can't Stop Me Now
Nas: Queens Get The Money
Nas feat. The Last Poets: Project Roach
Nas feat. Mykel: We're Not Alone
EMC feat. Money Harm: Feel It
Snoop Dogg feat. Pharrell: Sets Up
The Dove Shack: This Is The Shack
Black Grass feat. Aaron Phiri: Makin Emcees Run
The Herbaliser feat. Yungun aka Essa: Just Won't Stop Heikki Kuula feat. Pyhimys: Hasla ei friistailaa
Huge L: Ns tyly
Juhani: Trukkikuski
Jonde: Täs o ollut kaikenlaista
Stepa feat. Hannibal & Soppa: Lissää
*Michael Black Electro-haastattelu*
Hot Stylz feat. Yung Joc: Lookin' Boy
Killer Mike feat. Shawty Lo: 2 sides
Bun B feat. Junior Reid: If It Was Up To Me
9th Wonder & Buckshot: Man Listen
Porvari Veljet & Köyhä Seppo: Elämää ilman painetta
Aztra: Pysy hengissä
Joniveli: Ilman omaa elämää
BTM (Bangin' the most)
Laineen Kasperi: Saatana Saapuu SörnäisiinPuisto-Osasto: Asfalttikin Voi Pettää
Juhani: Häkälöylyt -ennakko CD
The RZA as Bobby Digital: Digi Snacks
Pete Rock: NYs Finest -LP
Afasi & Filthy: Fläcken
Herbaliser: Same As It Never was
Info
E-mail
chyde(at)mestarisoundi.com
Posti/Mail
Mestarisoundi
PL 400, SF-20101 Turku
Finland, Europe






